Siitä on viikko, kun viimeksi kirjoitin. En vain ole löytänyt sanoja ajatuksilleni.
Sisimpäni on täysin murentunut. Kaikki suunnitelmat ovat kariutuneet. En enään osaa sanoa miltä elämäni näyttää viikon päästä, tai edes ajatella minkälaista elämäni olisi vuoden päästä. Pelkään menettäväni minulle sen tärkeimmän ihmisen, poikaystäväni.
Eilen, vappuaattona minulla oli psykiatriaika, jossa oli mukana myös sairaanhoitaja. Sain siellä hyvin uskoteltua heille, että olen kunnossa. Etten tarvitse osastohoitoa, enkä pitkäaikaista hoitosuhdetta erikoissairaanhoidonpiirissä. Nyt minulle on sovittu seuraava aika parin viikon päähän. Onneksi.
Äh, miksi valehtelen olevani kunnossa, kun sisimpäni huutaa enemmän apua kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti