perjantai 31. toukokuuta 2013

Don't wish anything

Anteeksi. En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan yhtään mitään. Syy on erittäin yksinkertainen, en tiedä enään mitä tänne kirjottaisin, en aina halua olla se masentunut, kenen päivät koostuu vain itkusta ja yksinäisyydestä, työnteosta ja koulusta, ahdistuksesta ja masennuksesta.


Mutta eipä mulla muutakaan asiaa ole, taas vitutuksen multihuipentuma päällä. Vihaan itseäni tällä hetkellä enemmän kuin milloinkaan ennen. Miksen osaa hallita sanojani/tekemisiäni?

Aloitin autokoulun ja kesätyöt, koulukin loppui jo tiistaina. Pettymys koulumenestykseen on huipussaan, tai no, jokaiseen asiaan mitä teen milloinkin. Mikään ei onnistu.


Anteeksi, että vain valitan ja olen ihan masis. Mutta tältä musta on tuntunut jo jonkun aikaa.

Kävin keskiviikkona psykiatrillani,joka päätti lopettaa hoitoni. En kuulemma tarvitse enään psykiatrin palveluita. Perjaatteessa hypin ilosta, ettei enään tarvitse käydä siellä, mutta loppupeleissä se on vain huono asia. Nyt en välttämättä parane kunnolla, vaikka välillä meneekin paremmin. Lääkkeitä toki syön edelleen, jos ne pitäisivät minut kasassa.

 
Miksi olen tälläinen? Kertokaa minulle.
Vihaan tätä, kaikkea mitä olen.

1 kommentti: