Istun koulussa, takarivillä nurkassa. On terveystiedon tunti ja puhumme nukkumisesta. Silmäluomeni painuvat kiinni hetkihetkeltä vain enemmän ja enemmän. Nukahdan kohta, jos en piristy yhtään. Opettajan puheet vilisee minun ohi aivan liian kaukaa. En kuuntele, en tiedä miksen.
Riitelin tai ei, en riidellyt. Kinastelin poikaystäväni kanssa eilen illalla/yöllä. Joten yöllä ei uni oikei tullut luokseni. Tämä sai minut miettimään mitä järkeä tässä enään on jos edes poikaystäväni ei jaksa minua. Kohtelen häntä huonosti, hänen mielestään. Itse ajattelen hänen olevan tärkein ihminen minulle, ainoa jonka tuella on oikeasti merkitystä. Hän on kaikki mitä minulla on. Menetän hänet, olen huono ihminen. Karkoitan kaikki pois ympäriltäni. En vain jaksa enään. Liian raskasta, ahdistaa ihan liikaa.
Ei, en pääse tänäänkään salille. Miksi mulla pitää olla koulutusinfo illalla. Miksimiksimiksi juuri tänään. Suunnitelmat menevät perseelleen ihan täydellisesti. Vihaan tätä. En suunnittele enään mitään. En kestä pettymyksiä enään.
Pitäisi kai laittaa puhelin pois ja alkaa keskittymään tunnilla käsiteltäviin aiheisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti